tiistai 10. tammikuuta 2017

22#

Huone huutaa sinua.
Sinä et vastaa.

Kellastuneita muistilappuja,
muutama nasta.
Rei’itettyjä reunoja runojen rippeissä,
joita kukaan ei lue.

Säälittäviä sanoja.
Sanoja loputtomiin.
Väritöntä helinää 
yli sivureunojen.
Marginaalit täynnä
kuolleita mustia kanoja,
höyheniä ja paskaa pitkin
unohdettua pihaa.

Joskus oli kesä kuin laulu.

Nyt olet vain taulu.
Vinossa,
rikkinäisissä pitimissä.

Odotat,
että viimeinenkin kannake
katkeaa.

Lasista kuuluisi kirkas ääni,
kuin jokin lentäisi vapauteen.



tiistai 3. tammikuuta 2017

Runo 21#

Maailma on yhtä vinossa kuin haalennut hymysi,
jäähtynyt huulillesi
kuin unohtunut maitokahvi.

Silti juon sen.
Niin on tapana.

Viimeiseen pisaraan.

Sokeri pohjalla maistuu suolaiselta.
Lisäsit taas kyyneleitä sekaan.

Jokaisella on aamurutiininsa.

Jos aikoo edes joskus herätä.

Katsella päiviä silmästä silmään,
Ei vain lasin takaa.
Välimatkan päästä.

Turhaudun sinuun!

Enkä kuitenkaan jaksa nousta
Nostamaan pimennysverhoa ylös.

Et kestä päivänvaloa.
Se tuntuu tietävän,
Kuinka paljon on rikki.

Kuinka monta railoa on jäässä,
joka peittää ajatusteni aavoja,
Itkuista vettä.
Ilon läikähdyksiä.
Rannatonta ailahtelua.

Vain hyvin syvällä on elämää,
eikä se tahdo kenellekään hyvää.